Kutomo-työpajaKenelle?Kutomo on tarkoitettu 17-30-vuotiaille nuorille aikuisille, joilla on jostain syystä elämän suunta kateissa. Taustalla voi olla esimerkiksi vaikea elämäntilanne, mielenterveysongelmia, turhautuminen koulutusvalinnoissa, kuntoutuminen päihteistä tms. Osallistuja voi olla esimerkiksi kuntoutustuella tai eläkkeellä tai hän voi elää toimeentulotuella. Kutomoon voi tulla myös työharjoitteluun, työelämävalmennukseen tai työkokeiluun. Mitä?Kutomo-työpaja on 8 kuukauden mittainen työharjoittelujakso, joka alkaa lokakuussa ja päättyy toukokuussa. Pajalla työskennellään maanantaista perjantaihin kello 10-15. Työpajatöinä tehdään erilaisia kädentöitä. Lisäksi taiteillaan, tehdään retkiä, keskustellaan ja muuten vaan hengaillaan. Jokainen pajalainen osallistuu vuorollaan yhteisen aterian valmistamiseen ja tilojen siivoamiseen. Ohjaajat ovat tarvittaessa tukena virastoasioiden hoitamisessa, lomakkeiden täyttämisessä ja muissa hankaliksi koetuissa käytännön asioissa. Vertaisryhmässä toimiminen ja mielekäs tekeminen antavat nuorelle mahdollisuuden tutustua omaan kyvykkyyteensä ja kiinnostuksenkohteisiinsa. Ajan myötä nuoren mahdollisuudet siirtyä koulutukseen tai työelämään paranevat. Parhaassa tapauksessa nuori oivaltaa, mihin hän haluaa elämässään suuntautua. Työpajalla on päivittäin tarjolla maksuton kasvislounas. Milloin?Työskentely alkaa 3.10.2011 kello 10. HakeminenRyhmään valitaan noin 15 nuorta haastattelun perusteella. Tärkein valintakriteeri on hakijan oma motivaatio ja valmius osallistua päivittäiseen toimintaan. Pajalaiset voivat olla esimerkiksi työvoimatoimiston asiakkaita, mielenterveyskuntoutujia tai he voivat elää toimeentulotuella. Ryhmään hakeudutaan sopimalla haastatteluaika ohjaajien kanssa. Ryhmää täydennetään tarpeen mukaan myös pajajakson jo alettua. |